Huoltopalvelumme kattaa huollot koko Pohjois-Euroopan alueella. mcare sijaitsee Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Siksi pystymme toimimaan joustavasti ja nopeasti kun hätä sitä vaatii.
Usein huoltokumppania valitessa kriteereinä on palvelun nopeus ja edullisuus. Asia ei kuitenkaan ole aivan näin yksinkertainen, sillä huoltoliikkeitä on erilaisia ja sillä on merkitystä monella tapaa.
DNA Palvelulaite on palvelu yrityksille, jonka avulla hoituu kaikki älylaitteisiin liittyvät tarpeet - kätevästi yhden kumppanin kautta.
Kiertotalous on nosteessa ja käytettyjen ICT-laitteiden kysyntä on Pohjoismaissa kovassa kasvussa. 24.1. vietetään Circular Electronics Day -päivää, jonka tarkoituksena on lisätä tietoisuutta elektroniikkatuotteiden käyttöiän pidentämisen ympäristöhyödyistä.
Suomessa syntyy elektroniikkajätettä 22 kiloa henkilöä kohden vuodessa, mutta siiitä kierrätykseen päätyy ainoastaan alle puolet.
Nykymaailmassa yksittäisen kuluttajan tai yrityksen päätöksentekijän on oltava melkoinen velho selvittääkseen, onko tuote tai palvelu todella kestävä.
Oletko koskaan harkinnut käytetyn IT-laitteen hankkimista ihkauuden sijaan?